Yritys

North Energy Solutions Oy

Olemme kumppani uusiutuviin energiaratkaisuihin ja sähköurakointiin taloyhtiöille, urakoitsijoille ja rakennuttajille. Toimimme Tampereelta käsin ja työllistämme 10 työntekijää. Tavoitteemme on kasvattaa ja kehittää palveluitamme asiakaslähtöisesti kohti valtakunnallista, modernia ja kestävän kehityksen mukaista energia-alan palveluverkostoa.

Yrityksen juuret ovat Jani Loipon ja Kalle Kannisen yhteistyössä Pohjolan LVIS palvelut Oy:ssä, joka muuttui keväällä 2022 North Energy Solutions Oy:ksi. 

Vihreät arvot ja palvelun laatu ovat toimintamme ytimessä

Toimintamme perustuu uusiutuvan energian hyödyntämiseen ja edistämme osaltamme hiilineutraalia tulevaisuutta. Asennuksen ja toiminnan laatu ovat meille tärkeitä – pidämme huolen että asiakas saa mitä tilaa. Laadukas ja ajallaan valmistuva projekti on meille kunnia-asia.

 

North Energy Solutions on laajentanut Turkuun

North Energy Solutions Oy on laajentanut toimintaansa Varsinais-Suomen talousalueelle. Olemme avanneet tytäryhtiön NES Turku Oy:n vuoden vaihteessa ja toimintaa on käynnistetty siitä lähtien. Haluamme jatkossa palvella asiakkaitamme paremmin alueellisesti. Palveluitamme on jatkossakin erilaiset energiaremontit ja lämmitysjärjetelmien vaihdot taloyhtiölle ja muille yritysasikkaille.

 NES Turku Oy:n operatiivisestä toiminnasta tulee vastaamaan Jani Koskinen. Jatkossa kauttamme onnistuu kohteisiin myös energiatodistusten laadinta/päivitykset, tätä palvelua myös mahdollisuus tilata erillisiin hankkeisiin.

NES Turku Oy palvelut:

  • Erilaiset lämpöpumppuratkaisut: maalämpö, poistoilman lämmöntalteenotto, lauhdelämmön talteenotto.
  • Hybridijärjestelmät
  • Aurinkosähköjärjestelmät
  • Sähköautojen latausinfra
  • KVR ja kokonaisurakointi energiaremonteissa.
  • Energiatodistukset

 

Yhteystiedot:

Jani Koskinen
jani.koskinen@northenergy.fi
040 7094182

 Ota yhteyttä mikäli yhtiössä tai hankkeessa on tarvetta lämpöpumppuratkaisulle!

Maalämpö & lämmön talteenotto

Automaatio

Sähköauton latausinfra

Aurinkösähkö

Maalämpöjärjestelmien Huolto Pirkanmaa

Huolto

Maalämpö & lämmön talteenotto

Automaatio

Sähköauton latausinfra

Aurinkösähkö

Maalämpöjärjestelmien Huolto Pirkanmaa

Huolto